Henkilökuvassa Nani Pajunen

Tänä vuonna Naisteekkaripäivien yhtenä esikuvana toimii Nani Pajunen Sitralta, joka tulee pitämään NTP:llä pääpuheenvuoron. Lue alta lisää tästä upeasta ja kiinnostavasta puhujasta!

 

Henkilökuvassa: Nani Pajunen (Sitra)

henkilökuva_nani

 

Nani Pajunen, johtava asiantuntija, Sitra (+ vieraileva tutkija Aalto University School of Chemical Technology Department ofBioproducts and Biosystems)

 

Ensimmäinen tutkintoni on rakennusdiplomi-insinöörin tutkinto. Olen myös tekniikan lisensiaatti ympäristöoikeuden alalta. Väitöskirjan tein kiertotaloudesta prosessiteollisuuden näkökulmasta ja väittelin Aalto-yliopiston Materiaalitekniikan laitoksella syksyllä 2015. Sivuaineen luin Kauppakorkeakoulussa. Minulla on myös ammatillisen opettajan pätevyys.

 

Vastuullani Sitran kiertotaloustiimissä minulla on koulutus- ja tutkimusasiat, luonnonvarojen kestävä käyttö, materiaalien kierto, eli teollisuuden kiertotalous ja kuinka tästä tehdään kannattavaa liiketoimintaa. Tämän lisäksi vastaan myös kiertotalous rakennetussa ympäristössä -teemasta.

Sisätyön vastineeksi vapaa-ajalla liikun mieluiten ulkona. Harrastusvälineinä toimivat muun muassa vaelluskengät, lenkkarit, jalkapallo, sukset, uimalasit ja polkupyörä. Soitan pianoa ja saksofonia.

Perheeseeni kuuluvat mies ja neljä lasta.

Esikuvani on hiukan fiktiivinen. Monta kertaa mietin, kun maailma ei pelastunutkaan vielä tänään, vaikka tekisin töitä ympäri vuorokauden, kuten Scarlett O’Hara teoksessa Gone with the Wind (Margaret Mitchell) ”After all, tomorrow is another day!”

Kuten ihana työkaverini kirjoitti minusta: ”Aina löytyy uusia ratkaisuja ja tie eteenpäin.”

Kiitos Nani! Emme malta odottaa, että pääsemme kuulemaan lisää tältä supernaiselta!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s