”Entä jos en saa töitä?” – ja muita kysymyksiä työelämästä

Moni meistä varmasti miettii omaa tulevaa uraansa opiskelujen aikana ja etenkin näin kesätyöhaun kuumimpana sesonkina. Ensimmäinen kysymys varmasti monella on, työllistynkö, seuraavana työllistynkö omaa koulutustani vastaavaan työhön ja tämän jälkeen kasa muita mieltä askarruttavia asioita. Vaikka kaikki self help –oppaat ja naistenlehtien otsikot julistavat hetkessä elämisen tärkeyttä ja tulevasta murehtimisen turhuutta, myönnän ainakin itse miettiväni tulevaisuuttani, jopa tietynlaiselle ”sitkun” asenteella, usein.

Tämä oli varmasti iso tekijä siihen, että innostuin kovasti Naisteekkaripäivien yhteistyökumppanin Valmetin tarjoamasta mentorointiohjelmasta naisopiskelijoille. Onnekseni tulin valituksi ohjelmaan ja kevään aikana pääsen pohtimaan näitä mieltäni askarruttavia kysymyksiä työelämän ja sen vaatimukset tuntevan mentorini kanssa. Ennen ensimmäistä tapaamistamme mietin kovasti, millaisiin kysymyksiin haluaisin kuulla mielipiteitä, ja mitä ylipäätään odotan ohjelmalta.

Entä jos en heti saa oman alan töitä?

Kannattaako mieluummin ottaa vastaan paikka, joka ei välttämättä vastaa koulutusta vai malttaa odottaa sen oikean kohtaamista? Kumpi katsotaan lopulta paremmaksi vaihtoehdoksi, työkokemus, joskin erilaisista töistä, vai esimerkiksi lisäopinnot töitä hakiessa?

kuva

Millaisia asioita työnantajat arvostajat työnhakijoissa?

Millaisia asioita hakemuksessa kannattaa aina mainita, ja millaiset jättää suosiolla kertomatta? Onko olemassa tiettyjä ominaisuuksia, joilla valloittaa haastattelijan kuin haastattelijan sydämen ja työpaikka on taattu?

Mitkä ovat nykypäivän työelämän valttikortteja?

Onko tämän päivän yritysmaailmassa jotain tiettyjä taitoja, joita arvostetaan yli muiden? Haluavatko kaikki koodivelhoja, devaajia tai itsevarmoja jenkkityyppisiä myyntimiehiä töihin? Onko pakko osata käyttää SAP:ia, puhua natiivin lailla englantia tai hallita ainakin muutaman kuvankäsittelyohjelman käyttö?

Miten uralla edetään?

Riittääkö jos on kuin suomalainen insinööri, ja luottaa, että ahkeruus ja osaaminen palkitaan, vai pitääkö itseä aktiivisesti tietyin väliajoin myydä vaativimpiin tehtäviin? Onko parempi edetä uralla porras kerrallaan, vai kannattaako välillä ponnistaa muutaman askeleen yli, ja tavoitella uhkarohkeastikin vaativampia työtehtäviä?

Näiden pääkysymysten lisäksi haluan tietenkin tietää, onko cv:ni hyvä, olenko korostanut hakemuksissani oikeita asioita ja millaiset asiat mentorini näkee vahvuuksikseni, joihin kannattaa panostaa, ja joita kannattaa korostaa.

Näitä ja monia muita asioita tulemme takuulla käsittelemään kevään aikana mentorini kanssa. Mentoroinnin päätyttyä loppukeväästä lupaan kirjoittaa fiiliksistäni, parhaaksi kokemistani vinkeistä, ja etenkin saamistani mielipiteistä yllä oleviin kysymyksiin.

– Anni-Lotta

Ps. Naisteekkaripäiville ilmoittautuminen on auki vielä perjantaihin 24.3.2017 asti, olethan jo ilmoittautunut mukaan!

Pps. Valmetin kesätyöhaut ovat auki vielä 28.2.2017 asti. Tutustu työpaikkoihin paremmin osoitteessa http://www.valmet.com/fi/valmet-yrityksena/ura-valmetilla/tehdaan-yhdessa/kesatyopaikat/

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s